torstai 2. marraskuuta 2017

Oivallus



Vähän aikaa sitten tapahtui jotain hyvin vapauttavaa. Helsingin kaupunginteatterin soolo-esitykseni oli hetken päästä alkamassa. Juuri ennen näyttämölle astumista löysin itsestäni uuden asenteen.

Nämä pään sisäiset ajatukseni vaikuttivat merkittävästi sekä itse esitykseen että koko näyttämöllä olemiseen. Uuden asenteen myötä monet asiat loksahtivat paikoilleen, ikään kuin itsestään.

Kyse oli kahdesta seikasta. Toinen liittyi omana itsenä olemiseen ja tässä tapauksessa ennen kaikkea omaan huumorintajuun luottamiseen. 

Maailmasta löytyy paljon koomikoita, sekä elävien että kuolleiden kirjoista, jotka ovat olleet esikuviani. Minulla on myös runsaasti mielikuvia siitä, minkälainen koomisen numeron kuuluisi olla. Jollakin tavalla nämä mielikuvat täydellisestä koomikosta sekä siitä oikeantyyppisestä koomisesta numerosta ovat - innoittamisen lisäksi - aina myös jollakin tavalla häirinneet heittäytymistäni siihen omaan tekemiseeni.

Nyt en enää jaksanut. Kyllästyin vertailemaan omaa tekemistäni muihin. Lähdin kokonaan itsestäni, pienikään osa minusta ei toivonut olevansa joku muu. Tämä oli vapauttavaa.

Toinen asia johon uusi asenne vaikutti liittyi odotuksiin. Siihen miten helppoa on jäädä odottamaan katsojilta tiettyjä reaktioita tai tietynlaista käyttäytymistä. Eri iltoina katsojien reaktiot samaan tekemiseen saattavat vaihdella paljonkin. Minusta tästä voi tulla haaste, jos annan muiden ihmisten reaktioiden liika määritellä omaa tekemistäni.

Tällä kertaa en odottanut mitään tiettyä käyttäytymistä katsojilta, vaan annoin yleisölle vapauden - omassa mielessäni - olla juuri sellainen kuin on. Sen sijaan keskityin siihen mitä minulla on annettavana katsojille. Tiesin että se riittää ja että se kantaa pitkälle. Tämä ajatus toi mukanaan tiettyä sisäistä rauhaa.

Mikään edellä mainituista ajatuksista eivät olleet minulle uusia, mutta sisäistin ne uudella tavalla.

Myöhemmin tulin pohtineeksi näiden samojen ajatusten soveltamista niin sanottuun tavalliseen elämään.

Ensimmäinen haaste: lähdenkö omista lähtökohdistani ja luotan siihen että se kantaa? Vastavoima tälle voisi olla itseni vertaileminen muihin tai jopa kateus.

Toinen haaste: osaanko keskittyä siihen mitä itse haluan tehdä ja mitä minulla on muille annettavana? Vastavoima tälle on mielestäni että jään odottamaan mitä elämä antaa minulle.

Miten helppoa nämä ajatukset on kirjoittaa. Ja miten haastavaa niitä onkaan lähteä toteuttamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti