Käynnistimme äskettäin yhteispohjoismaisen produktion
Kööpenhaminassa. Mukana ovat kolme taikuria, muusikko, lavastaja, puvustaja,
sekä ohjaaja.
Lähtötilanne on kiehtova. Tulevasta esityksestä olemme
sopineet vain teeman. Mitään muuta emme tiedä.
Istumme ympyrässä muuten tyhjässä harjoitushuoneessa. Seuraa ajatusten vaihto.
Minua kiinnostaa taikuuden esittäminen niin, että siitä
poistetaan kaikki yleisesti alaan liittyvät maneerit, sanoo yksi.
Minua kiinnostaa vahva ja mahdottomalta tuntuva taikuus,
sanoo toinen.
Minua kiinnostaa barokki ja peruukit, sanoo puvustaja.
Hei, vedetään näyttämölle niin pitkä pöytä, että tulee tunne
ettei se lopu ikinä, sitä pöytää tulee koko ajan vaan lisää.
Niin, ja rakennetaan valaistus niin että näemme yhdessä
vaiheessa ainoastaan kolmen taikurin kädet. Fokus vain käsissä ja siinä mitä ne
tekevät.
Caravaggion tauluista löytyy muuten paljon käsiä ja jokaisella käden asennolla oli
siihen aikaan tietty merkitys, sanoo ohjaaja.
Hei, tuo on kiinnostavaa, sitä aion tutkia, sanoo joku.
Ideat sinkoilevat. Kuuntelu ja kommunikointi pelaa. Puhumme
englantia, tanskaa ja ruotsia.
Niin paljon eri suuntia, kiinnostuksen kohteita, ideoita, taustoja
ja mieltymyksiä.
Näistä lähtökuopistako syntyy uusi esitys?
Totta kai!
Mutta onneksi ensi-iltaan on riittävästi aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti